|
Heron 6. divisioonataival päätökseen |
|
|
|
30.03.2009 23:22 |
Kauden päätösturnaukseen saatiin kolmen kentän verran pelaajia. Myös valmentaja Nyberg palasi käskyttämään joukkuetta kuuden viikon koulutusmatkaltaan.
HERO - Pandat III 11-2
Ottelu eteni tasaisissa lukemissa kaksi erää. Hero loi parhaimmat maalipaikat, mutta viimeistely ontui ja Pandojen maalivahti ehti kerta toisensa jälkeen reikäpallon tielle. Kolmannessa erässä kuitenkin Heron pelaajien osumatarkkuus parani ja maaleja alkoi syntymään urakalla. Vastustaja sai kokeilla vielä kavennusmahdollisuutta rangaistuslaukauksella, mutta epäonnistui. Kunniamainintana kerrottakoon, että Heron maalivahdit torjuivat kaikki tämän kauden rangaistuslaukaukset.
Gusanos - Hero 4-4
Toiseen otteluun valmentaja painotti kolmen ketjun liikettä ja tsemppiä, kun kyseessä oli kuitenkin kauden viimeinen 6. divisioonan ottelu. Suurin osa helsinkiläisistä oli kuitenkin jo kesälomafiiliksissä. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että Gusanos oli vauhdikkaalla pelipäällä ja yritti aiheuttaa Herolle kauden ensimmäistä tappiota. Vaikka molemmilla joukkueilla oli vielä ottelun loppuhetkillä mahdollisuudet voittoon, lopputuloksena tasattiin pisteet lukemin 4-4. Tämä tarkoitti sitä, että Hero pelasi koko kauden ilman ainuttakaan tappiota, joka on erittäin kunnioitettava saavutus.
YLE:n viittomakieliset uutiset: Hero salibandyn 5. divisioonaan

Sarjataulukko on päivitetty!
|
|
Kuurojen Salibandyn SM-turnaus 2009 |
|
|
|
30.03.2009 23:22 |
 Kuurojen salibandyn SM-kisat järjestetään 2-3.5.2009 Helsingissä. Ilmoittautuminen turnaukseen viimeistään 8.4.2009 osoitteeseen:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Naisille ja ikämiehille (yli 35-vuotiaille) myös omat ottelut, jos molemmissa vähintään 2 ilmoittautunutta joukkuetta. |
|
Hero varmisti nousun 5. divisioonaan! |
|
|
|
22.03.2009 01:58 |
Kauden toiseksi viimeisessä turnauksessa Hero kohtasi Kauklahdessa sarjakakkosen Oilers II:sen ja sarjajumbon NTH II:sen. Kotiintuomisina oli mukavat kolme pistettä joilla varmistettiin sarjanousu 5 divisioonaan kaudeksi 2009-2010.
Oilers II - HERO 3-3
Avausottelun Hero aloitti väkevästi ja johti reilun 4 minuutin pelin jälkeen jo 3-0. Sen jälkeen tilanteita riitti molemmissa päissä ja tuomareilla riitti vihellettävää varsin lämpöisessä ottelussa. Ottelun lopussa Herolle tarjottiin voittoa, kun hyökkäyspään vapaalyönti vihellettiin vain muutama sekunti ennen pelin päätösvihellystä. Sami Särkkisen veto ei kuitenkaan mennyt tolppaa lähemmäksi maalia ja pisteet tasattiin 3-3.
Hero - NTH II 12-0
Toiseen otteluun tehtiin pieniä ketjumuutoksia ja niillä kaadettiin vain parilla vaihtopelaajalla pelannut vastustaja suoraan ensimmäisessä erässä. Ottelun katkaisseen maalin teki ajassa 10.18 hattutempun tehnyt Marko Vuoriheimo. Vierasjoukkueelle kuitenkin kaikki kunnia hyvästä tsempistä ja siististä pelistä.
Sarjataulukko on päivitetty! |
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 3 / 7 |