Etsi

 
SM Kuurojen salibandy Tamperella 2006 179.jpg
 

Date: 04/09/2006

JoomlaWatch Stats 1.2.7b by Matej Koval

Vierailijoita

Tällä viikolla: 56
Viime viikolla: 200
Tällä kuukaudella: 256
Viime kuukaudella: 701
Yhteensä: 8943
Heron 6. divisioonataival päätökseen PDF Tulosta
30.03.2009 23:22
Kauden päätösturnaukseen saatiin kolmen kentän verran pelaajia. Myös valmentaja Nyberg palasi käskyttämään joukkuetta kuuden viikon koulutusmatkaltaan.

HERO - Pandat III 11-2

Ottelu eteni tasaisissa lukemissa kaksi erää. Hero loi parhaimmat maalipaikat, mutta viimeistely ontui ja Pandojen maalivahti ehti kerta toisensa jälkeen reikäpallon tielle. Kolmannessa erässä kuitenkin Heron pelaajien osumatarkkuus parani ja maaleja alkoi syntymään urakalla. Vastustaja sai kokeilla vielä kavennusmahdollisuutta rangaistuslaukauksella, mutta epäonnistui. Kunniamainintana kerrottakoon, että Heron maalivahdit torjuivat kaikki tämän kauden rangaistuslaukaukset.

Gusanos - Hero 4-4

Toiseen otteluun valmentaja painotti kolmen ketjun liikettä ja tsemppiä, kun kyseessä oli kuitenkin kauden viimeinen 6. divisioonan ottelu. Suurin osa helsinkiläisistä oli kuitenkin jo kesälomafiiliksissä. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että Gusanos oli vauhdikkaalla pelipäällä ja yritti aiheuttaa Herolle kauden ensimmäistä tappiota. Vaikka molemmilla joukkueilla oli vielä ottelun loppuhetkillä mahdollisuudet voittoon, lopputuloksena tasattiin pisteet lukemin 4-4. Tämä tarkoitti sitä, että Hero pelasi koko kauden ilman ainuttakaan tappiota, joka on erittäin kunnioitettava saavutus.

YLE:n viittomakieliset uutiset: Hero salibandyn 5. divisioonaan



Sarjataulukko on päivitetty!

 

Sponsori

Mainospalkki
Mainospalkki

Otteluohjelmat

V-div. sarjataulukko

1 Hero 16 29 73
2 SB Vantaa II 16 26 73
3 AC HaKi II 16 23 28
4 Jakki 16 16 0
5 TuRPa 16 15 -7
6 JäSen 16 15 13
7 Comrades 16 14 -21
8 MSB-97 16 10 -33
9 ReHo 16 7 -68
10 VD 16 5 -59
Helsingin Kuurojen Urheiluseura HERO ry
Joomla Templates